ProZ.com translation contests »
Third ProZ.com Translation Contest » English to Finnish » Entry by Antti Nyrhinen

Source text in English

Translation by Antti Nyrhinen (#1208) — Winner

The problem of being awkward with introductions is not, for many, an “unusual situation.” You may find that you are often uncertain about whether to introduce someone using their first name, last name, or both; about whether to use a qualifier (“this is my friend, ______”); even about whether or not it is in fact your responsibility to introduce two people in a given situation. But all of this is small potatoes compared with the seemingly inevitable mingling nightmare of having to introduce someone whose name you have forgotten.

It’s one thing to forget someone’s name if you’ve met them only once or twice, or if you haven’t seen them in a while. But all too often it’s someone whose name you really should know, and who is going to be insulted to find out you don’t. In other words, a faux pas in the making.

This is absolute agony when it happens, and I’ve watched hundreds of minglers try to deal with different ways, ranging from exuberant apology (“Oh GOD, I’m so sorry, JEEZ, wow, I can’t believe I’ve forgotten your name!”) to throwing up their hands and walking away. But there are better ways to deal with this kind of mental slip. Next time you draw a blank while making introductions, try the following ploy:

Force them to introduce themselves. This is the smoothest and most effective way to handle your memory lapse. When it’s done well, no one will ever suspect you. If you have forgotten one person’s name in the group, turn to that person first and smile. Then turn invitingly to a person whose name you do remember and say, “This is Linden Bond,” turning back casually toward the forgotten person. The person whose name you haven’t mentioned yet will automatically (it’s a reflex) say “Nice to meet you, Linden, I’m Sylvia Cooper,” and usually offer a hand to shake.
On varsin tavallista, että ihmisten esittelemistä toisilleen sosiaalisissa tilanteissa pidetään vaikeana asiana. Et aina tiedä tulisiko sinun käyttää esiteltävästä henkilöstä etunimeä, sukunimeä vai molempia, tulisiko sinun selventää suhdettasi esiteltävään henkilöön (”tämä on ystäväni ______”), tai edes onko kyseisten henkilöiden esittely toisilleen ylipäätään sinun tehtäväsi. Kaikki tämä on kuitenkin pientä verrattuna sosiaalisten tilanteiden pahimpaan, väistämättömään painajaiseen: aiemmin tapaamasi henkilön esittelyyn muille kun olet unohtanut hänen nimensä.

Tilanne ei luonnollisesti ole niin vakava, jos olet itse tavannut kyseisen henkilön vain kerran tai kaksi, tai jos et ole tavannut häntä pitkään aikaan. Kovin usein unohdus tapahtuu kuitenkin sellaisen ihmisen kohdalla, jonka nimi sinun tulisi ehdottomasti muistaa. Tällainen henkilö ottaa helposti unohduksesi henkilökohtaisena loukkauksena, ja sinun katsotaan tehneen pahan etikettivirheen.

Olen nähnyt satojen ihmisten reagoivan tähän tuskalliseen tilanteeseen monilla eri tavoilla, vuolaasta anteeksipyynnöstä (”Voi herrajumala sentään, olen niin pahoillani, voi jestas, vau, en saata uskoa että olen unohtanut nimesi!”) yksinkertaiseen luovuttamiseen kädet pystyssä pois kävellen. Näihin tilanteisiin reagointiin on kuitenkin olemassa parempiakin vaihtoehtoja. Seuraavan kerran kun pääsi lyö vastaavassa tilanteessa tyhjää, yritäpä seuraavaa jippoa:

Pakota henkilö, jonka nimen olet unohtanut, esittelemään itse itsensä ensin. Tämä on sulavin ja tehokkain tapa peittää unohduksesi. Kun teet sen riittävän hyvin, kukaan ei osaa epäillä sinua. Sanotaan, että olet sosiaalisessa tilanteessa ja olet unohtanut yhden ryhmässä olevan henkilön nimen. Käänny ensin tämän henkilön puoleen ja hymyile kohteliaasti. Osoita sen jälkeen sellaista kolmatta henkilöä, jonka nimen muistat ja esittele hänet sanomalla esimerkiksi ”Tämä on Linden Bond” kääntyen samalla takaisin ensimmäisen henkilön puoleen. Kuin refleksinomaisesti tämä henkilö ojentaa kätensä tervehtiäkseen juuri esittelemääsi henkilöä ja sanoo:”Hauska tutustua, Linden. Minun nimeni on Sylvia Cooper.”